Olen alle 21-vuotias varausta tehdessäni, mutta täytän ennen majoituksen alkua kuitenkin 21-vuotta, voinko siis tehdä varauksen omalla nimelläni?

Varaajan tulee olla 21-vuotta täyttänyt henkilö jo varausta tehdessään.

Varauksen teko/maksutapahtuma keskeytyi ja kohde näyttää nyt olevan varattuna verkkokaupassa. Menikö varaukseni kuitenkin läpi?

Kohde on hetken aikaa ”lukittuna” verkkokaupastamme varausteknisistä syistä, eikä varaus tällöin kirjaudu järjestelmään eikä pankin puolelle. Varaus voidaan tehdä uudestaan n. 30 min myöhemmin joko verkkokaupasta tai toimistoltamme, mikäli saamme tiedon tästä.

Miksi en voi varata majoitusta tulevalle yölle?

Online -varauksissa on automaattinen viive maksunsiirron vuoksi, joten nettivarauksen voi tehdä alkavaksi aikaisintaan seuraavana päivänä. Tiedustele kuitenkin tulevan yön majoitusta suoraan toimistoltamme numerosta 0600-555 444.

Voinko tuoda asunnolle lemmikin / lisäpatjan / paljun tai kylpytynnyrin?

– Lemmikin voi ottaa kohteeseen mukaan mikäli se on sallittua hakukriteerien ja kohdekuvauksen mukaisesti. Lemmikkilisä 35 € lisätään kertamaksuna varaukselle riippumatta lemmikkien määrästä.
– Asuntojen vuodepaikkoja ei saa lisätä omatoimisesti. Kohdetta ei saa käyttää useampi henkilö kuin mikä on sen kohdekuvauksessa ilmoitettu vuodepaikkojen lukumäärä.
– Ylimääräisten kulujen (vesi, polttopuut) vuoksi kaikenlaiset itse tuodut tai vuokrattavat
paljut ja uima-altaat ovat kiellettyjä loma-asuntojen ja huoneistojen tonteilla.

Milloin majoitus on maksettava?

Ennakkomaksu (n. 30% koko summasta) on maksettava heti varausvaiheessa tai viimeistään 14 vuorokauden päästä varauksen teosta. Loppumaksun eräpäivä on n. 28 päivää ennen majoitusta.

Mihin mennessä voin peruuttaa varaukseni kuluitta?

Voit peruuttaa varauksen kuluitta ennakkomaksun eräpäivään mennessä. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista Keskusvaraamolla on oikeus periä vähintään 36 euron peruutuskulut.

En ole saanut laskua varauksestani!

– Mikäli Online-varaus maksetaan kokonaisuudessaan vahvistusvaiheessa, varauksesta ei lähetä erikseen varausvahvistusta/laskukopiota sähköpostiin vaan varaus astuu voimaan heti maksusuorituksen jälkeen.
– Mikäli varaus maksetaan kahdessa erässä (ennakko- ja loppulasku), lähetetään lasku(t) automaattisesti varaukselle antamaanne sähköpostiosoitteeseen yhden viestin liitteenä.
– Onhan sähköpostiosoite kirjoitettu oikein?
– Onhan sähköpostien Saapuneet-kansiossasi tilaa?
– Eihän viestimme ole mennyt suoraan roskapostikansioon?

Maksoin vahingossa varauksen/osan varauksesta kahteen kertaan!

Ole yhteydessä Keskusvaraamoon puhelimitse tai sähköpostitse, niin voimme sopia tapauskohtaisesti maksun hyvityksestä tai palautuksesta.

Mistä noudan asunnon avaimen?

Toimistoltamme osoitteesta Matkailutie 312, Kohtaamispaikka Loistosta tulopäivänä klo 16.00 alkaen.
Aukioloaikojemme ulkopuolella avainten nouto Kohtaamispaikka Loiston vasemmanpuoleisen sivusisäänkäynnin (Superpark) viereisistä avainbokseista. Mikäli saavut aukioloaikojen ulkopuolella, lähetämme sinulle boksikoodin tekstiviestillä saapumispäivänä ennen toimiston sulkemista.

Asunnon ulko-ovella on avainboksi/-säilö. Saammeko sen käyttöömme?

Valitettavasti EI. Avainsäilöt ovat yleensä vain asuntojen omistajien yksityiskäyttöön, joten emme jaa niiden koodeja asukkaille.

Asunto on epäsiisti tai siellä on jotain rikki jo sinne mennessä

Ole yhteydessä Keskusvaraamoon puhelimitse välittömästi puutteiden ilmaantuessa, jotta voimme korjata epäkohdat mahdollisimman pian. Aukioloaikojemme ulkopuolella huoltopäivystys on tavoitettavissa ja auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Unohdin tilata liinavaatteet tai loppusiivouksen etukäteen asunnolle

Ole yhteydessä Keskusvaraamoon aukioloaikojemme puitteissa niin korjataan tilanne.

Asunnolta puuttuu…

Tarkista ensin kohdekuvauksesta, mitä asunnon varusteluun sisältyy.
Mikäli varustelu ei ole kohdekuvauksen mukainen, ole yhteydessä Keskusvaraamoon niin korjataan tilanne.

Internetyhteydet asunnoilla

Mikäli asunnolla on langaton nettiyhteys, siitä on maininta asunnon kohdekuvauksessa. Käyttöohjeet ja salasana löytyvät asunnon Loma-Info kansiosta ja/tai modeemilaitteen pohjasta.

Asunnon kalustoa rikkoutui majoittumiseni aikana

Ilmoitathan tästä suoraan Keskusvaraamolle puhelimitse tai sähköpostitse, kiitos.
Asunnot ovat yksityisomisteisia, joten asiakas on velvollinen korvaamaan lomakohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingon kohteen omistajalle palveluntarjoajan kautta.

Naapurit häiriköivät

Alueella on vakituista asutusta, joten yleinen hiljaisuus on klo 23-07.
Olkaa yhteydessä suoraan häiriköivään naapuriin ja/tai soittakaa yleiseen hätänumeroon.
Palveluntarjoajalla tai tämän edustajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus välittömästi, mikäli asiakas ei huomautuksesta huolimatta lakkaa aiheuttamasta häiriötä samassa tai naapurikiinteistössä oleville asukkaille tai muutoin rikkoo sovittuja asumiskäytäntöjä.

Mihin palautan asunnon avaimen?

Avain tulee palauttaa Keskusvaraamon toimistolle tai lukolliseen avainpalautuslaatikkoomme toimiston oven viereen.

Miksi sain siivouslaskun?

Asunnot tarkastetaan aina asukkaiden jälkeen, jolloin myös havaitaan siisteyspuutteet ym. epäkohdat. Siivouslasku jälkiveloituksena lähetetään mikäli asuntoa on jouduttu siistimään majoituksenne jälkeen tai siellä on jouduttu suorittamaan tilaamaton loppusiivous. Asunto tulee siistiä siihen kuntoon kuin se on varauksen alkaessa.

Löytötavarat

Siivoustarkastusten yhteydessä asunnoilta löydetyt tavarat otetaan talteen 3kk ajaksi. Voitte tiedustella löytötavaroita toimistoltamme numerosta 0600-555 444. Emme postita löytötavaroita.